Sydän auki- päiväkirja
Tervetuloa meidän arkemme äärelle.
Tämä ei ole kiiltokuvablogi, vaan rehellinen päiväkirja. Kirjoitamme silloin kun ehdimme ja jaksamme siitä, miltä tuntuu.
Joskus kyse on haasteista, joskus pienistä iloista, joskus vaan silkasta kirjoittamisen ilosta.
Aina aidosti, ilman suodattimia.
Emme tiedä, mitä huominen tuo. Mutta jaettu matka tuntuu kevyemmältä.
Kiitos, että kuljet hetken rinnallamme.
– Jouni & Heidi
Viikko 24 – helteisen viikon kuulumisia
Tämä viikko on ollut monella tavalla mielenkiintoinen. Tänä kesänä emme tee juurikaan esiintymiskeikkoja, mutta muutama leiri on kuitenkin kalenterissa – ja ne ovatkin sitä erityisempää herkkua.
Yksi näistä oli Viitasaaren lastenleiri. Oli hienoa palata sinne jälleen – edellisestä vierailustani oli vierähtänyt jo lähes kymmenen vuotta. Päivä oli kaikin puolin antoisa: täynnä leikkiä, pelejä ja lopuksi yhteinen musiikkihetki, joka jäi mieleen lämpimänä ja koskettavana.
Kotimatkalla tapahtui jotain, mikä on alkanut tulla yhä tutummaksi viime vuoden aikana – syntyi uusi laulu. En edes osaa täysin selittää tätä ilmiötä. Se on kuin luovuuden virta, joka ei tunnu lähtevän minusta itsestäni, vaan jostain suuremmasta. Ihmeellinen, lahjana saatu hetki.
Tulevaisuus näyttää ehkä hyvinkin pian, mihin muotoon ja tarkoitukseen nämä laulut ovat syntyneet. Sitä odotan rauhassa ja luottavaisin mielin.
Viikko päättyi helteiseen sunnuntaihin – ja jännitykseen - huomenna avaamme nämä sivut.
Sunnuntaina 15.6.2025
Viikko 37 - Mihin aika on mennyt
Kesä, joka koetteli
Näin kesän jäädessä vääjäämättä muistoksi haluan jakaa jotain, mitä olen kantanut koko kesän – ja oikeastaan paljon pidempäänkin. Kesäni ei ollut helppo. Isäni kuolema ja toukokuun hautajaiset veivät minut tilaan, jossa tuli tehtyä järjen vastaisiakin päätöksiä. Pidin heinäkuussa viiden viikon loman, vaikka tiesin, ettei elokuussa olisi rahaa ruokaan, laskuihin, ei oikeastaan mihinkään. Haasteita lisäsi se, että Heidillä oli koko kesän tulot täysin nollassa.
Mutta me selvisimme. Miten? Se on pitkä ja ihmeellinen tarina, täynnä kiitoksen aiheita. Sanon vain tämän: saimme konkreettista ja täysin yllättävää apua, jonka edessä olen yhä sanaton.
Ehkä juuri tämän kesän kokemusten pohjalta uskallan sydän auki kirjoittaa jo pitkään mielessä ollut ajatuksen: Voimia vai toimia. Se löytyy tuolta Lue, kuuntele ja katso- osiosta. Antoisaa lukuhetkeä :)
Tammikuu 2026
Kun sydän uskoo mieltä enemmän.
Vuosi on vaihtunut ja tammikuu alkaa jo kääntyä loppua kohti. Eipä tätä sivujemme osiota taida enää oikein päiväkirjaksi kutsua, niin harvoin tänne on tullut päivitettyä mitään. Mutta ehkä sekin kertoo jotain elämästämme. Kun meidän mielestä ei tapahdu mitään – tai ainakaan sellaista, mitä me toivoisimme – niin todellisuudessa tapahtuu usein niin paljon, ettei jaksa, viitsi tai ehdi kirjoittaa.
Paljon on tapahtunut, mutta siitä, ovatko nuo tapahtumat vieneet elämäämme siihen suuntaan kuin toivoisimme, voisi kirjoittaa taas kokonaisen kirjan. Tyydyn nyt kuitenkin toteamaan, että luotan – ja me luotamme – siihen, että ikuiset käsivarret kantavat ja että meidän todellinen Isämme kyllä tietää suunnan, ajat ja paikat.
Mutta jos nyt tässä sunnuntain hetkessä, kun pakkaslumi hiljalleen leijailee taivaalta, pysähdyn vain toteamaan miltä tuntuu, niin voin sanoa olevani innostunut, odottavaisella mielellä ja täynnä rakkautta. En ainakaan kovin paljon valehtelisi, jos näin sanoisin.
Haluan lopettaa tämän “päiväkirjamerkinnän” Paavalin sanoja mukaillen
(2. Kor. 4:8–9)
Vaikka välillä tuntuu, että kaikki tulee kerralla päälle, silti tie ei ole poikki. Vaikka emme aina ymmärrä, miksi näin käy, emme ole vailla toivoa. Vaikka joskus tuntuu yksinäiseltä, emme kulje yksin. Vaikka kompuroimme ja kaadumme, emme ole menetetty tapaus.
Sunnuntaina 25.1.2026
